Olipa kerran, ei edes niin kauan sitten, mies, joka tunnettiin Bagdadin varkaana. Koplanaan hänellä oli sadun mukaan neljäkymmentä rosvoa, tosin Kuikankin muistin mukaan rosvoja oli hieman enemmän. Bagdadin varas ei ollut järin ovela, mutta huhujen mukaan rötöstelijän isä olisi tälle viisauttaan jakanut. Olihan isäukko tehnyt reissun Bagdadiin jo yli vuosikymmen ennen poikaansa. Tästä retkestä viisastuneena varkaan isä antoi pojalleen neuvon: älä lähde yksin. Niinpä Bagdadin varas kutsui ryöstöretkelle mukaan monia muita taitavia varkaita Euroopan ikiaikaisista kuningas- ja ruhtinaskunnista. Suuri merirosvolaivasto lähti kohti Bagdadia, sen verta isoja veneitä olivat, että mahtui varkaalle mukaan lentäviä mattoja ja suuria taikalamppuja, joista sinkoutui vihaisia ja voimakkaita lampunhenkiä Bagdadin öiselle taivaalle. Ryöstöretki näytti aluksi onnistuneen, olihan paikallisen ruhtinaan aarrekammiot tyhjennetty, eikä elon henki enää tuossa ruhtinaassakaan pihissyt. Patsaat kaadettiin ja kansa odotti torejaan täyttämään patsaita Bagdadin varkaasta. Ei näkynyt, ei kuulunut. Bagdadin varas jäi eläkkeelle ja jätti Bagdadin oman onnensa nojaan. Rosvoporukkahan sinne jäi, mutta koteihinsa nekin sieltä viimein palasivat. Tai kuka palasi ja kuka ei.
Suuren meren takana vaihtui valta. Bagdadin varas ei enää ollut järin suosittu, kansa janosi uutta miestä varkaaksi varkaan paikalle. Siihen pestiin löytyikin yllättäen monen monta halukasta, miestä ja naista, nuorta ja vanhaa. Varkaan saappaat olivat kuitenkin miesten saappaat, joten mieshän siihen hommaan lopulta valittiin. Mutta tämä miespä ei halunnutkaan olla varas. Ei, ei ja ei. Ensi töikseen hän määräsi ryöväreilleen, jotta tulla kotiin, vaimotkin jo kaipaavat ja soppakulhot jäähtyvät. Tämä veijari mieheksi halusikin olla jotain aivan muuta kuin mitä edeltäjänsä. Miksi olla varas, vieläpä vain ja ainoastaan jonkun kaupungin varas? Ei, tämä mies halusi olla jotain aivan muuta. Hän halusi Persian prinssiksi.
Persia, tuo shaahien ja kauppiaiden, neitojen ja luonnonvarojen luvattu valtakunta. Kun Bagdadin aarrearkut oli rahdattu suuren meren taa, oli Persian valtakunta alueen vaurain maa. Tai no ei vaurain, olihan siellä Luvattuja Maita ja mahtavia kuninkaita, mutta kun ne sattuivat olemaan Persian prinssin ystäviä. Ja eihän kaverilta saa varastaa, tiesihän sen jo Bagdadin varkaan isäukkokin...
Mutta Persialla oli jo prinssi, Mäyräjanedid, eikä herra Mäyräjanedid suosiolla kruunustaan luopunut. Minkäs teet, ei siinä muu auttanut kuin lastata merirosvolaivat jälleen täyteen. Mutta tällä kertaa ystäviä olikin vaikeampi saada mukaan. Euroopan ruhtinaat ja kuninkaat kyllä olisivat halunneet reissuun lähteä, mutta alamaisensa eivät tätä suvainneet. Kummia kuninkaita kun alamaisiaankin, raukat, pelkäävät. Ei auttanut Persian tulevan prinssin muuta tehdä, kuin turvata muihin, vähemmän voimallisiin ystäviinsä. Luvatusta Maasta löytyikin ruhtinas, joka olisi valmis tukemaan Persian prinssiä kruunun saannissa. Kunhan ruhtinaalle ensin luvattiin ruhtinaallinen määrä uusia miekkoja, vahvempia kilpiä, terävämpiä keihäitä, tarkempia jousia ja valtava määrä nuolia, joilla kelpaa jousimiehen ampua. Ystävyyttä luvattiin ja maljapuheita pidettiin. Sapelia kalisteltiin Persialle - uusi prinssi tulee! Ja hyvä prinssi onkin! Koko maailma häntä rakastaa, onpa siitä jopa mitalinkin saanut.
Valmistelut sotaretkeä varten näyttivät menevän hyvin, kunnes taivaalle ilmaantui mustia pilviä. Vanha prinssi ei suostuisi vallastaa luopumaan. Kuulemma oli alkemisteilleen antanut tehtävän alkaa mustaa magiaa harjoittamaan, itse alkuainetta hajottamaan ja siitä suurta keihästä takomaan. Ja kotirintamallakin kuului huonoa. Ei enää suuren meren tuolla puolen basaareissa käynyt kauppa. Ei takonut seppä, ei puunhakkaajalle töitä riittänyt. Ei varainhoitajilla kassoissa ollut muuta, kuin velkakirjoja. Ja olipa joku typerys aikoja sitten suuren meren tuolla puolen keksinyt, että olipa ruhtinaan suosia neljän vuoden välein mitattava ja elleivät alamaiset tästä enää pitäneet, oli ruhtinaan siirryttävä muihin tehtäviin, vaikkapa pankkimieheksi tai muuksi tyhjänpäiväiseksi ja vähäpätöiseksi. Voi ruhtinaan kurjuutta. Löytyipä ruhtinaalle haastajakin, monen mielestä oikein oiva haastaja onkin. Vaan jotain yhteistä heillä molemmilla on. Molemmat haluavat prinssiksi Persiaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti